Lainaa.com

Yleinen

Haloo päättäjät!!!

30.06.2015, Pia Sundell

Minulta on kysytty jo useamman kerran miksi en ole ottanut vahvemmin kantaa hallituksen kaavailemiin leikkausehdotuksiin… Miksi en ole kirjoittanut mielipidekirjoituksia päivälehtiin, miksi en ole lausunut enemmän ja miksi en ole kirjoitellut asiasta tähän blogiini. Totta on että tehtäväni on ottaa kantaa ja puolustaa yhteiskunnan heikoimpia, lapsia. Velvollisuuteni on nostaa keskusteluun asioita jotka eivät ole hyväksi lapsille. Ja ilman muuta minun tulee ottaa kantaa ja ärähtää silloin kuin poliittisella tasolla suunnitellaan toimenpiteitä jotka eivät ole lapsen edun mukaisia!

Hiljaisuuteni on nyt johtunut kerta kaikkiaan pöyristyksestä. Olen valtavan pettynyt ja hetkeksi lamaantunut käydyistä keskusteluista ja kaavailluista säästötoimista. En pysty käsittämään että yhteiskunnassamme suunnitellaan toimenpiteitä joiden säästökohteena ovat lapsemme, tulevaisuutemme!? Miten tällainen on mahdollista?

On selvää että taloudellisesti haastavina aikoina joudumme säästämään, joudumme tinkimään monesta asiasta ja palvelusta ja joudumme katsomaan verotusta. Jokainen palveluntuottaja joutuu katsomaan omaa palveluntuotantoaan, ja jokaisen prosessin on oltava mahdollisimman kustannustehokas. Ymmärrän tämän. Mutta en voi ymmärtää, enkä hyväksyä, että leikkaus- ja säästölistalla on pienten lasten hyvinvoinnin kannalta niin tärkeä elementti kuin varhaiskasvatus! Vielä vähemmän ymmärrän että subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan rajaamassa!? Onko todellakin niin että edellisen laman aikaisista virheistä emme ole oppineet yhtään mitään? Onko niin että tällä kertaa teemme ihan tietoisesti ratkaisuja joilla on kauas kantoisia negatiivisia vaikutuksia lasten elämään? En voi käsittää että taas kerran tehdään ratkaisuja ilman lapsivaikutusten arviointia?

Meillä on selkeää näyttöä siitä että varhaiskasvatus on lasta suojaavaa toimintaa. Puhumattakaan siitä että lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Meidän tulisi suunnata energiamme varhaiskasvatuksen laadun kehittämiseen ja henkilöstön kouluttamisen, eikä missään nimessä alkaa tinkiä tästä lasten kannalta merkittävästä toiminnasta. Puhumme ennaltaehkäisevien palvelujen tärkeydestä, niiden vaikuttavuudesta ja ennen kaikkea niiden taloudellisista hyödyistä. Nyt tulisi jokaisen ymmärtää että varhaiskasvatus on ennaltaehkäisevää ja lasta suojaavaa toimintaa mitä suurimmassa määrin. Mikäli haluamme tukea perheitä varhaisessa vaiheessa, haluamme lisätä työllisyyttä ja erityisesti mikäli haluamme kasvattaa mahdollisimman terveitä lapsia, meidän kannattaa ehdottomasti taata laadukas varhaiskasvatus!

Kyllä. Olen pöyristynyt ja pettynyt poliittiseen keskusteluun. Mutta eniten olen syvästi huolestunut jos todellakin on niin että päättäjillä on näin heikkoa osaamista varhaiskasvatuksesta, sen merkittävyydestä ja sen arjesta. Olen myös surullinen siitä että lasten asiat suuressa kuvassa kuitenkin ovat niin pienessä roolissa ja lasten hyvinvointia ei kuitenkaan nähdä tulevaisuuden investointina vaan kulueränä. Juhlapuheissa puhutaan kauniita asioita jotka eivät kuitenkaan käytännössä toteudu. Surullista.


Yksi vastaus

  1. Tarja Lund sanoo:

    Kasvatuskäytäntömme yksipuolinen ja epärealistisesti idealisoiva lähestyminen ei anna edellytyksiä paneutua todellisiin päiväkotihoitoa koskeviin haasteisiin. Päinvastoin kuin mitä kannanotossa esität, Suomessa ei ole minkäänlaista näyttöä siitä että päiväkotihoidolla olisi ollut lasta suojaava vaikutus. Subjektiivisen päivähoitooikeuden aikana ovat lasten kehitykselliset ongelmat tasaisesti lisääntyneet kuten ovat myös perheiden ja vanhempien pahoinvointi. Subjektiivisen lain voimassaolon aikana on myös päiväkotihoidon laatu jatkuvasti heikentynyt. Korkea aika on todella tutkia kyseisen lain perhe ja lapsivaikutuksia ja myös mitä vaikutuksia lailla ollut päiväkotihoidon laatuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *