Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Lapset ja nuoret tietävät terrori-iskuista – kuunnellaan heitä!

17.11.2015, Pia Sundell

Olemme jälleen joutuneet kohtaamaan pelottavan maailman. Olemme viime päivät seuranneet Pariisin tapahtumia ja jouduimme toteamaan että terrori iskut ovat totta. Jokainen meistä on joutunut käsittelemään asiaa jollain tasolla. Uskallan väittää että jokainen meistä on myös kokenut jollain tasolla pelkoa ja turvattomuuden tunnetta. Ennen kaikkea valtaosa meistä tuntee epäuskoa ja ymmärtämättömyyttä. Miten tällaista voi tapahtua? Olemmeko missään turvassa? Aikuisina me kuitenkin pystymme käsittelemään asiaa. Me tiedämme että maailmassa tapahtuu joka päivä pelottavia ja kamalia asioita. Tiedämme että joka päivä naisiin ja lapsiin kohdistuu väkivaltatekoja joita ei pysty hyväksymään eikä ymmärtämään. Me tiedämme että maailmassa on pahuutta, ja me pystymme elämään sen kanssa.

Mutta me emme saa unohtaa lastemme ja nuortemme pelkoa! Meidän aikuisten tulee nyt kuunnella lapsia ja nuorisoa. Meidän on otettava lasten/nuorten huoli ja pelko vakavasti. Me emme saa tuudittautua ajatukseen että lapset eivät tiedä, eivät kuule eikä ymmärrä. Tämä ei pidä paikkansa. Lapset ja nuoret kuulevat enemmän kun uskomme, he tietävät maailman tapahtumista ja muodostavat omia käsityksiään. Meidän tehtävä aikuisina on kuunnella lapsia/nuoria, antaa heille mahdollisuus kertoa ajatuksistaan ja myös antaa lapselle/nuorelle tilaa lausua ääneen että tilanne on pelottava ja että nyt pelottaa.

Jokaisen aikuisen vastuulla on käydä asiaa lasten ja nuorten kanssa oikealla tavalla, ottaen huomioon ikätason ja kypsyyden. Ei tietenkään pidä lietsoa pelkoa tai paniikkia. Ei myöskään pidä luvata sellaista mikä ei ole totta. Mutta asiasta on keskusteltava. Lasta pitää kuulla ja lapselle pitää kertoa asiasta. On luontevaa että meistä aikuisista tuntuu vaikealta puhua lapsille, varsinkin alle kouluikäisille, näin pelottavista asioista. On luontevaa että meistä tuntuu että haluamme suojella lapsiamme. Että lasten ei tule miettiä tällaisia asioita. Että näin vaikeista asioista on äärimmäisen vaikea puhua tai yrittää selittää. Silti meidän tulee se tehdä lapsen ja nuoren ehdoilla. Meidän pitää auttaa lapsia käsittelemään tapahtunutta, meidän tulee yrittää oikaista vääriä tulkintoja ja meidän on rauhoiteltava lapsia ja nuoria. Vaikka emme voi luvata että tällaista ei tapahtuisi uudestaan, me voimme kuitenkin rauhoitella lasta, kuunnella hänen huoltaan ja vastata hänen vaikeisiin kysymyksiin.

Meidän tulee aina muistaa että yhdessä me kaikki aikuiset voimme rakentaa maailmaa jossa lapsilla on hyvä kasvaa.


Yksi vastaus

  1. vahinkolapsi sanoo:

    Nimenomaan,vaikka emme voi luvata ettei näin tapahtuisi täälä tai jossain muualla uudellee, niin silti voimme rauhoitellalasta ja vastata lapsen kysymyksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *