Tilastot puhuvat puolestaan. Puolet avioliitoista päättyy eroon. Tämä on realiteetti ja tämä on myös asia joka olennaisesti vaikuttaa erittäin monen lapsen elämään. Joka vuosi noin 30 000 alaikäistä lasta kokee vanhempiensa avioeron. On tärkeä muistaa että vanhempien avioero ei välttämättä vahingoita lasta. Vanhemmat voivat hoitaa eronsa ja ympärillä olevat käytännön asiat asiallisesti ja hyvin mikäli haluavat. Vanhemmat voivat sopia asiansa niin että lapsen tarpeet ja hyvinvointi ovat keskiössä. Vanhemmat voivat erota sivistyneesti mikäli molemmat osapuolet kantavat vastuuta ja pitävät lapsen tarpeet etusijalla.
Ymmärrän toki että eroon liittyy erittäin paljon tunteita. On selvää että loukatut tunteet ja särkynyt sydän vaikuttavat vahvasti vanhempien käytökseen erotilanteessa. On ymmärrettävää että loukattuna, pettyneenä ja vihaisena on haastavaa pitää tunteensa kurissa ja pitää fokus lapsensa hyvinvointiin. Mutta meidän aikuisten velvollisuus on toimia lapsen edun mukaisesti kaikissa tilanteissa, myös silloin kuin oma elämä on pirstaleina.
Velvollisuuteni on nostaa keskusteluun asioita jotka vaikuttavat lasten elämään ja lasten hyvinvointiin. Velvollisuuteni on myös vaikuttaa yhteiskuntapolitiikkaan jotta saisimme lapsiystävällisen yhteiskunnan. Vanhempien erotilanne on asia johon myös lainsäätäjän tulisi mahdollisimman pian puuttua! On käsittämätöntä että nykymaailmassa lapsella voi olla vain yksi koti-osoite. Miksi? Monella lapsella on kaksi kotia. Moni lapsi asuu ja elää molempien vanhempiensa kanssa yhtä paljon. Miten voi olla mahdollista että meillä suomessa jaetaan vanhemmat lähivanhempaan ja etävanhempaan? Etävanhempi? Ymmärrän hyvin jos vanhempi kokee että ”etävanhempi” kuulostaa ikävältä. Ymmärrän myös jos kumpikaan vanhemmista ei välttämättä halua olla, eikä koe olevansa etävanhempi. Lapsen kannalta toivottavaa on että molemmat vanhemmat ovat eron jälkeen lapselle yhtä läheisiä. Ei vanhempia pidä arvottaa lähi- ja etävanhemmaksi.
Käsittämätöntä on että järjestelmän takia toinen vanhemmista on väkisin etävanhempi, vaikka lapsi eläisikin molempien vanhempiensa kanssa yhtä paljon. Naapurimaassamme ruotsissa, lapsella voi olla kaksi osoitetta ja lapsilisä voidaan jakaa vanhempien kesken. En näe mitään syytä miksi me emme täällä suomessa voisi pikaisesti muuttaa käytäntöämme. Meidän aikuisten tehtävä on muuttaa sellaisia käytäntöjä ja sellaisia lakeja jotka eivät ole lapsiystävällisiä! Tämä on sellainen. Totta kai lapsella voi olla kaksi osoitetta! Ja tietenkin meidän on muutettava lainsäädäntöä niin että lapsen etu toteutuu. Toivon että tämä asia saataisiin keskusteluun ja pikaisesti korjattaisiin.
On naivia sanoa että lainmuutoksia ei tarvita. Ei näin iso, laaja ja merkityksellinen asia voi olla sen varassa että JOS sattuisi olemaan kaksi fiksua vanhempaa. Ruotsissa nimenomaan on lakeja muutettu. Ihan sama kun P. Sundell sanoksi että kyllähän te parisuhteeseen voitte saada siunauksen mutta ette avioliittoon – kyllä parisuhde riittää kahdelle ihmiselle, ei siinä lakimuutoksia tarvita..
lakimuutokset nimenomaan muokkaa sitä maaperää joka nykyään on kivinen yli 200 000 (!) tapaajavanhemmalle ja heidän vielä laajalukuisammalle lapselle. Ilman lakimuutoksia ei tapahdu aitoja ja merkittäviä parannuksia heille, koska yhdenvertainen viranomaiskohtelu ja tasa-arvoinen vanhemmuus on myös se kuuluisa….lapsen etu. Pois sieltä hyväuskoisuudesta nyt -”eroauttajat”!
Hyvä kannanotto. Tällaista herättelyä tarvitaan, jotta pystytää näkemään nykykäytännön nurjat puolet. Lapset ovat lähes aina rakkaat ja tärkeät molemmlle sukupuolille ja molemmille vanhemmille. Valtaosa vanhemmista aivan normaaleja, mutta erotilanteessa AINA tilanne kärjistyy ja usein pitkittyy. Välineitä lasten käyttämisestä kiusaamisvälineenä ei ole. Eikä nykykäytännöissä ole annettu edes pisaran ymmärrystä lasten ajatukselle, että toinenkin vanhempi voi olla elintärkeä yhteiskuntakelpoiseksi kehittymisen kannalta. Monta lasten surua ja ahdistusta on peitelty aivan tietoisesti katsomalla, että vain toinen vanhempi on kylliksi hyvä hoivaamaan ja huolehtimaan lasten kehityksestä. Sitä on tukennut toimintakulttuuri, ettei toisen vanhemman sanomisa kirjata minnekkään. Todella surullista! Silmät auki, jotta nähdään lasten tilanne ja rohkeutta tuomaan asioita esiin avioerolasten arjesta. Mittakaava on suuri. Monella osa-alueella on tarve herätä ja havainnoida lapsiasioissa, mutta se tarvitsee rohkeitä ihmisä tuomaan asioita julki.
On kannatettavaa, että selvitetään mitä yhteiskunnallisesti tarkoittaisi se että lapsella olisi kaksi virallista osoitetta. Etä- ja lähivanhempi käsitteet kertovat vain lapsen virallisen osoitteen, eikä niitä juuri nytkään tarvitse arjessa käyttää. Ne eivät määritä lapsen ja vanhemman välisen suhteen laatua tai läheisyyttä. Kokemusten mukaan silloin kun vanhempien välinen yhteistyö toimii, he pystyvät jakamaan lapsilisät keskenään ilman lakimuutoksia ja sopimaan muistakin lapsen elämään liittyvistä asioista. Eron jälkeistä vanhemmuutta ja lapsen hyvinvointia ajatellen on tärkeää muistaa, että pelkästään lailla harvoin turvataan toimivaa vanhemmuutta ja vuorovaikutusta vanhempien välillä, mikä on lapsen elämän kannalta merkittävintä.