Lainaa.com

Yleinen

Vanhemmuus ei ole tähtitiedettä!

11.09.2015, Pia Sundell

Sain pyynnön että kirjoittaisin blogiini jotain mukavaa… Tai jotain kivaa… Ensimmäinen ajatus oli tietenkin että ”hmhm…enkö siis ole kirjoittanut mukavasti aikaisemmin”…!? Hetken asiaa pohdittuani ymmärsin kyllä miksi tällainen pyyntö tuli. Ymmärsin myös että olen unohtanut nostaa ylös hyviä ja positiivisia asioita lasten elämässä ja lasten näkökulmasta katsottuna. Olen keskittynyt vääryyksiin, ja negatiivisesti lasten elämään vaikuttaviin asioihin. Mutta tietenkin on paljon hyviä asioita joista pitää muistaa minunkin mainita!

Lähtökohtaisesti meidän pitää muistaa että valtaosa lapsilla menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Valtaosalla lapsista on rakastavat ja välittävät vanhemmat jotka tekevät kaikkensa ollakseen hyviä vanhempia! Useammat meistä vanhemmista olemme hyviä, jopa loistavia vanhempia lapsillemme

Törmäsin juuri tänään hyvin kirjoitettuun tekstiin missä eri-ikäiset aikuiset pohtivat lapsuuden muistoja. Minusta oli äitinä helpottavaa huomata että muistot onnellisista hetkistä lapsuudessa olivat hyvin arkisia asioita, esim. äidin ääneen luettuja kirjoja, tai vanhemman kanssa käytyjä koira-lenkkejä, tai se tunne kun pakettiautossa sai istua etupenkillä vanhempien välissä… Eikö ole helpottavaa huomata että vanhemmuus ei ole tähtitiedettä! Että lapset saavat onnellisia muistoja reppuunsa aika tavallisista asioista. Onnelliset lapsuudenmuistot eivät ole ainoastaan etelänmatkat ja uudet kalliit tavarat, vaan ne yhteiset hetket äidin tai isän kanssa.

Parasta mitä me voimme vanhempina tehdä lastemme eteen on antaa heille aikaamme! Olemme hoitaneet vanhemmuuttamme jo todella hyvin jos muistamme antaa lapselle omia hetkiä. Hetkiä jolloin keskitymme lapseen, kuuntelemme häntä ja keskustelemme lapsen kanssa hänelle tärkeistä asioista. Yhdessä jaettujen hetkien ei tarvitse olla yhtään sen kummallisempia kuin hetki sängyn laidalla ennen nukkumaan menoa, tai meneminen yhdessä ruokakauppaan tai vaikka jaettu ilta-tee hetki.

Eikö olekin mukavaa, ja kivaa, että onnellisuus löytyy arjesta ja pienistä asioista! Pakkaamme lastemme reppuun onnellisia lapsuudenmuistoja pienillä teoilla. Minusta tämä ihana, mukava ja kiva asia! On kivaa tietää että itseasiassa minä olen pakannut paljon, paljon hyviä muistoja lasteni reppuun!

Hyvää viikonloppua!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *